Jenny tajusi tarvitsevansa lisää täydennystä tammoihinsa, ja kääntyi Alppiruusun puoleen. Jenny oli siellä jo Minniä aikansa hoitanut, ja päätti tarttua tilaisuuteen, ostamalla Minnin. Jenny muisti kyllä tarkkaan, millainen tamma oli, ja että se olisi juuri täydellinen tarkoitukseen. Ostettuaan Minnin, Jenny tajusi, että tämä oli ensimmäisiä ostoja, joiden jälkeen Jenny ei tullut katumapäälle. Minnillä oli sopeutumisvaikeuksia, mutta mukana tullut tuttu kaveri oli kyllä suureksi avuksi.

 

Kun Jenny sitten päätti sen kotiutuneen, oltiin suoraa päätä jo menossa ratsastamaan. Minni oli aivan yhtä ihana kuin ennenkin, nosti kaviot yksi kerrallaan, ja antoi Jennyn puuhastella rauhassa. Satuloidessa ei näkynyt mitään ongelmaa, ja kuolaimillekin avattiin nätisti suu. Luulisi, että kahdenkin vanha pärjäisi Minnille. Niin kiltti se vain oli, ja toivottavasti vauvansakin perivät nämä ominaisuudet.

Kun Jenny pääsi sitten selkään, Minni tuntui todella mukavalta, jotenkin Jenny oli muistellut, että tammalla oli ihanat askeleet. Ja kohta muistui eräs toinenkin asia mieleen. Minni omalla tavallaan vihasi koulua, ja sen takia Jenny sai lentää maahan. Kömmittyään takaisin satulaan, Jenny muistikin, että Minni ei koulusta sen kummemmin pitänyt. Hypättyään kuitenkin muutaman esteen Minni lopetti mököttämisen, ja keskittyi saadessa tehdä sitä mitä tosissaan halusi. Minniä sai jopa ruveta pidättämään, että se ehtisi nostaa jalkojaan ennen estettä. Molemmat hikisinä, mutta iloisina kävelivät loppukäynnit, ja sieltä talliin.