Tällä kertaa Real oli täysin suunniteltu ostos. Jennyn mielestä tammassa oli jotain viehättävää, vaikka se onkin sellainen tuittupää. Muut pudistelivat päätään kun Jenny talutti tuon otuksen talliin. Tai no, melkein talliin. Real nimittäin iski kaviot maahan, eikä suostunut liikkumaan senttiäkään. Lopulta se kuitenkin luovutti, ja alistui karsinaansa, muiden naureskeltavaksi. Ehkä jotain muuta hevosta voisi sääliä, mutta ei Realia. Sitä rasittavaa elukkaa ei kerta kaikkiaan voi sääliä. 
                  
Jenny sitten päätti olla rohkea, ja hypätä Realin kyytiin. Kuitenkin hoitamisessa meni tunti, jonka aikana tamma karkasi viisi kertaa, repi jonkun hevosraukan loimen, kadotti muutaman harjan ja tietysti teki Jennystä hermoraunion. Kun Jenny sai harjata vihdoinkin Realia, se hypähti metrin verran ilmaan "säikähdyksestä", koska ei ollut nähnyt muka koskaan harjaa. Ja siltä sen karva hieman näyttikin. Lopulta oli suitsien ja satulan aika, joissa meni toinen ikuisuus, ja koko tilanteen selittäminen veisi varmasti koko sivutilan, ja siltikin tarinan jatko-osa olisi 700 sivua pitkä, joten sanotaan, että loppujen lopuksi Jenny ja Real seisoivat kentällä, toinen ilkikurisesti katsellen, toinen enemmänkin raivohullun katseella.

 

Jennyn sitten vihdoin päästyä selkään se tuntui olevan kuin juuri satulan selkään saanut. Se ei mukamas osannut tehdä mitään, ei edes kääntyä, saatika liikkua eteenpäin. Jennyllä alkoi jo mennä hermot, kun hiki virtasi, eikä hevonen edes yrittänyt näyttää säälivältä Jennyä kohtaan. Lopulta se sai tarpeekseen, ja alkoi liikkua edes jotenkin oikeinpäin. Mutta kerrotaan, että Jennyllä oli viikon lihakset kipeät tuosta ratsastuksesta.