Kun Jenny sitten lopulta seisoi Faken kanssa tallipihassa, juuri hevosen ostaneena, huomasi että orihan ei ollut niitä uljaita hevosia, joita Jenny oli nimenomaan hakenut. Pikemmikin Fake näytti olevan täysin kyllästynyt kuvitteelliseen tuntihevosen elämäänsä, ja huokaisi ikävystyneenä, heittäen Jennyyn perin tylsistyneen katseen. Silloin, riiputtaessaan päätään, se näytti varsin laiskalta ja huonorakenteiselta. Siinä vaiheessa Jennyn teki mieli motata itseään. Ostaa nyt hevonen, joka nyt ei näyttänyt päällepäin kelpaavan mihinkään. Mutta, ulkonäkö voi pettää. 

 

Kun Jenny sitten ratsasti Fakella ensimmäisen kerran, oli Jennyn ilme näkemisen arvoinen. Raippaa ei tarvittu, ja hevonen kulki kuuliaisesti, kuunnellen jokaista apua. Jopa sen katse oli muuttunut ehkä hiukan iloisemmaksi. Lopulta, kun Jenny hyppäsi muutaman esteen, ori syttyi täysin. Se kulki korvat töttörössä, otti valtavia loikkia, ja olisi mielellään heittänyt ilopukkejakin, mutta kunnon ratsuhevosen koulutuksen saatuaan, se päätti jättää pukit tekemättä. Pienet potkut taaksepäin korvasivat pukit. Fake ei olisi millään malttanut lopettaa, mutta puuskutti kuitenkin niin lujaa, että Jenny antoi sen siirtyä loppukäynteihin. Maastossa se oli edelleen varsin kuuliainen, mutta vauhdikkaampi. Kyllähän sitä olisi pikkulapsikin pidättänyt, eli ori olisi selvästi luonteensa takia loistava tuntihevonen, mutta Jenny halusi siirtää sen kuitenkin siitoskäyttöön, koska myöhemmin paljastui kuitenkin oikein hyvärakenteiseksi.

 

Hoitaessa Faken kanssa ei ollut mitään ongelmaa, kavio ojennettiin kuuliaisesti, mahan alta sai harjata, ja päänkin sai harjata. Mikään ei tuntunut häiritsevän Fakea, vaikka Jenny koitti kaikenlaista. Kuka ikinä sen siis kouluttikin, on tehnyt todella hyvää työtä.